Vedenjuonti jää meiltä usein vähemmälle huomiolle, vaikka itse asiassa siitä voisi olla hyötyä myös painonpudotuksessa ja kiinteytymisessä. Useimmiten muistamme juoda vettä vasta, kun alkaa janottaa ja tässä vaiheessa keho on jo kuivuneessa tilassa. Vedenjuonnista on muutakin hyötyä kuin vain se, että nesteytämme kehoamme. Veden juominen lisää muun muassa kylläisyyden tunnetta kiihdyttäen samalla aineenvaihduntaa ja täten auttaa kehoa myös polttamaan rasvaa tehokkaammin. Lisäksi vettä nauttimalla juomme useimmiten myös vähemmän sokeripitoisia juomia, joissa taas kaloreita on runsaasti. Kuinka paljon sinä juot vettä päivittäin? Mitä kaikkea hyötyä riittävästä veden juonnista voi olla?
1. Veden juominen lisää kylläisyyden tunnetta
Veden juominen ennen jokaista ateriaa saattaa auttaa sinua syömään pienempiä annoksia, ja se voi auttaa omalta osaltaan laihduttamisessa. Tämä voi johtua siitä, että vesi kulkee kehosi läpi nopeasti ja auttaa täyttämään vatsaasi jossain määrin. Tämä viestittää aivoille, että olet kylläinen eikä sinun tee mieli syödä liikaa. Lisäksi, kun olet hieman kuivunut, aivot erehtyvät usein tunteen olevan näläntunnetta. Joten vaikka saatat ajatella tarvitsevasi ruokaa, kehosi saattaakin tarvita vain vettä.
2. Veden juominen voi auttaa polttamaan rasvaa
Kehosi polttaa rasvaa luonnollisesti ja muuntaa sen energiaksi. Tätä kutsutaan lipolyysiksi , ja vesi on välttämätöntä tälle prosessille. Lipolyysi on tapa, jolla kehosi hajottaa rasvaa. Tämän prosessin ensimmäistä vaihetta kutsutaan hydrolyysiksi, joka on prosessi, jossa kehosi lisää vettä rasvaan hajottaakseen sitä. Veden saannin lisääminen lisää lipolyysiä ja aktivoi siten aineenvaihduntaa ja voi myös vaikuttaa positiivisesti painonpudotukseen.
3. Veden juominen auttaa kehoa poistamaan kuona-aineita
Vesi on välttämätöntä kehosi kuona-aineiden poistumiselle. Jos kehosi ei saa tarpeeksi vettä, sinulla on todennäköisemmin ummetusta eikä ruoansulatusjärjestelmäsi toimi välttämättä optimaalisesti. Tämän takia tunnet olosi turvonneeksi ja raskaammaksi ja saatat jopa painaa enemmän. Veden juominen onkin kuidun ohella olennaista ummetuksen hoidossa ja se tukee tehokkaasti suoliston toimintaa.
5. Veden juominen voi vähentää kalorien saantia
Sokeripitoisissa juomissa kuten mehuissa ja limsoissa on useimmiten runsaasti kaloreita. Niiden korvaaminen vedellä, joka koostuu nollakaloreista, on loistava tapa vähentää kalorien kokonaissaantia ja auttaa sinua laihtumaan. Lisäksi hampaasi kiittävät, kun et nauti liikaa sokeripitoisia juomia. Niin vedenjuonti kuin monipuolinen ruokavalio vähentävät muutenkin usein sokeripitoisten ruokien nauttimista. Kun syö täysipainoisen aterian useamman kerran päivässä, ei tule välttämättä edes tarvetta nauttia sokeripitoisia juomia.
Vinkit veden nauttimiseen riittävästi
Vettä tulisi juoda vähintään pari litraa päivässä. Helteisinä ja lämpinä päivinä kannattaa nesteitä nauttia vielä enemmänkin. Tässä on loppuun pari vinkkiä, jotka auttavat juomaan riittävästi vettä. Ota ne käyttöösi ja tulet huomaamattasi juomaan tarpeeksi vettä päivittäin:
- Pidä aina lasillinen vettä yöpöydälläsi, jotta voit juoda sen ennen nukkumaanmenoa ja kun heräät
- Hanki oma vesipullo, jonka voit pitää täytettynä vedellä ja kuljettaa helposti aina mukana
- Syö runsaasti vettä sisältäviä ruokia, kuten tomaattia, kurkkua ja vesimelonia
- Korvaa virvoitusjuomat ja sokeripitoiset juomat ruokavaliossasi vedellä
- Aseta puhelimeesi muistutus veden juomisesta tiettyinä vuorokaudenaikoina
- Nauti vettä ennen varsinaista ateriaa, niin tiedät varmasti oletko janoinen vai nälkäinen.
Tämän blogin kirjoitti
Tomi Soikkeli/Ravintovalmentaja ja Personal Trainer